Yritys
![]() Koskenlaskua autonrenkaalla. |
![]() Koskenlaskua. |
Lapin Luontoelämys on perustettu vuonna 1997. Sen tavoitteena on antaa asiakkaille ainutlaatuisia luontoelämyksiä. Turvallisuuteen on kiinnitetty erityisestä huomiota. Turvallisuusasiakirjat on tehty vuonna 2003 ja niitä päivitetään jatkuvasti.
Lapin Luontoelämys on verkostoitunut leviläisten matkailuyrittäjien kanssa ja näin on saatu aikaan monipuolisia tuotteita. Lisäksi yhteistyötä tehdään alan koulutuslaitosten kanssa, joista saadaan motivoituneita harjoittelijoita. Lapin Luontoelämys on Laatutonniosaaja. Lapin Luontoelämyksen motto on: Onnistuneita elämyksiä Lapin luonnossa.
Raija Raiski Palosaari on yrityksen perustaja ja omistaja. Hänellä on vuosikymenien kokemus vaelluksista Lapin suurtuntureilla kesällä ja talvella. Raija on ollut kouluttamassa erätaitoihin lukuisan määrän partiolaisia, seurakunnan työntekijöitä ja muita innokkaita erätaito-opiskelijoita. Partiojohtajakokemusta on tullut kolmenkymmenen vuoden ajalta ja Raija on ollut perustamassa kolme lippukuntaa Lappiin.
Guinnessin ennätystenkirjaan Raija pääsi 1987, kun hän ideoi ja toteutti Uniscout-hiihdon, Kilpisjärveltä Tornioon (530 km, 44 h, 4 hlö viestijoukkue). Siitä Raija sai partionimen RaijaSki eli Raiski. Erävaelluksen SM-kisat ovat tulleet tutuksi jo vuodesta 1994 ja paras sijoitus on ollut kuudes sija. Raija on kouluttautunut erilaisilla kursseilla ja käytännön kokemuksen kautta saanut erä-ja luonto-oppaan pätevyyden.

